Etelän lumoa

Vuodet on kuluneet täällä etelässä. Olisiko tässä hyvä hetki koota ajatukset ja miettiä, mitä tämä aika on antanut minulle? Mitä olen oppinut? Mikä elämässä täällä on hyvää? Olenko muuttunut täällä ollessani ja kuinka paljon? Mitä jäisin kaipaamaan täältä, jos lähtisin? Olenko tullut jäädäkseni? Ulkosuomalaisen elämä on sitä, että osa identiteettiä on aina jostain muualta. Ehkä on aina vähän vääränlainen ja sitten kuitenkin samanlainen.

Kieli on tietenkin se yksi asia. Ehkä juuri se jaksaa minua ihmetyttää, että olen oppinut tämän kielen, juuri sen kielen, josta olin vannonut, että en sitä opi. Pikkuhiljaa kieli asettuu omaksi, jopa niin paljon, että huomaan, kuinka jokunen ranskan sana on solahtanut suomalaiseen sanastoon. Lankoni kehuu ranskantaitoani, mutta huomauttaa, että minulla yhä charmikas aksentti. Aksentti, jota paikalliset eivät osaa tunnistaa.

Ruoka. Muistan, kuinka oudolta ensimmäiset vuodet täällä tuntuivat, kun piti sopeutua tähän ruokamaailmaan. On eri asia olla matkalla, jossa voi hyvällä omallatunnolla nauttia kaikesta uudesta ja erilaisesta. Täällä kaipasin jotain lohdutusta, mutta ei sitä hevillä löytynyt. Nyt kun palaan matkalta kotiin Ranskaan, olen iloinen päästessäni tuttuun ruokakauppaan ja ostamaan niitä nyt tutuksi tulleita suosikkeja. Mitä ne sitten ovat? Leipomon valikoima, patonki, juustohyllyt. Viinihylly, hunaja. Oliiviöljy. Hillot. Minusta on tullut hifistelijä. Ostan kallista oliiviöljyä, jota hulautan salaatin päälle. Provencen laventelihunajaa, keltaista samettia. Juustolajitelma. Auringossa kypsyneet tomaatit. Mitä viiniä tänään haluaisin maistaa? Miltä Ranskan alueelta? Naapurikylästä, omasta kylästä vai vaikkapa Loiren laaksosta? Valikoima on rajaton. Riittäävätkö päivätkään maistelemaan näitä kaikkia? Totta on, että ranskalainen valitsee useammin ranskalaisen tuotteen, kuin jonkin muunmaalaisen. Jotain hyvin ranskalaista tässä tavassa siis on. Tietenkin totta on, että kaikenlaiset pienmarkkinat omassa kotikylässä edistää paikallisten tavaroiden myyntiä, ja huomaan itsekin ajattelevani niin. Jos tiedän, mistä tuote tulee, sen täytyy olla parempaa.

Viininjuomiseen liittyy vähemmän syyllisyyttä. Ehkä se, että se on suuri elinkeino tässä maassa, mutta lasillisen juominen on sallittua missä vain. Työlounaalla, tai illan päätteeksi. Keskellä viikkoa tai sunnuntailounaalla. Illallisella kavereiden kesken, vaikka on tultu autolla. Tosin viini on nautinnoksi. Siitä tulee nauttia kunnioituksella hyvän ruoan painikkeeksi, auringon laskua katsellessa. Kyse ei ole itse asiassa viinistä, vaan hetkestä. Nauttimisesta. Elämästä. Olisiko viini elämän vertauskuva. Pieni hetki nautintoa keskellä arkea.

Aurinko. Lämpö. Meri. Vuoret. Kallio. Maisema. Ympäristö. Tunne siitä, että olen läsnä tässä hetkessä. Sade. Ymmärrys, että olen osa tätä maailmaa. Eurooppa. Muu maailma. Kansalaisuus. Kuka minä olen?

Kulttuuri. Kauneus. Kaikessa ei ole kyse vain tehokkuudesta. Täällä kulttuurilla, taiteella ja kirjallisuudella on iso merkitys. Huomaan itsekin muuttuvani kultturellimmaksi. Osaan nauttia kauneudesta silloinkin, kun sillä ei ole mitään erityista arvoa. Rakennukset, maalaukset, musiikki, kaunis puhe. Kaikella voi olla myös kauneusarvoa itse merkityksen lisäksi. On taito osata pysähtyä ja nauttia kulttuurista. Ymmärrän nyt miksi renesanssi ja valistus syntyivät täällä suunnassa Eurooppaa. Ehkä viisaus ja kauneus ovat erottoamattomia. Ehkä kauneudesta syntyy viisautta ja viisaudesta kauneutta. Joskus yksinkertaisuus on kaunista ja mutta joskus kauneuttakin voi olla vain sen oman itseisarvon vuoksi. Luen erilaisia kirjoja ja huomaan oppivani jotain uutta. Ranskan vallankumouksessa on jotain hyvin ranskalaisen mielenlaatuisuutta. Tiettyä kurittomuutta ja niskurointia. Silti jotain niin eleganttia.

Jano nähdä ja kokea jotain uutta. Tuntuu kuin maailma olisi rajaton. Niin paljon on vielä näkemättä ja kokematta. Kun lähtee omalta mukavuusalueelta, kun uskaltaa elää läpi pelkojen, silloinkin, kun se on täynnä kysymyksiä tulevasta ja suunnasta, syntyy nälkä kokea ja elää enemmän.

Elämän pehmeys. Tätä on kaikista vaikein selittää. Ehkä se pitää vain kokea. Kaikesta raivostuttavuudestaan huolimatta Ranska on ihastuttava. Se on aamun koskemattomuus. Villisian pyrähdys aamuisella pellolla saaden minut säikähtämään. Se on laskevan auringon kauneus, illassa lentävät linnut. Kurnuttavat sammakot. Kylän kirkonkellon kalkatus. Kyyhkyset. Viinipellon vihreys. Keskipäivän kuumana porottava aurinko. Oliivipuun virvoittava varjo. Historia, joka on läsnä tässä hetkessä. Ohikulkijan bonjourrrr. Hymy. Kesämekko. La vie.

On dirait le Sud – Voisi sanoa että Etelässä
Le temps dure longtemps – Aika kestää kauemmin
Et la vie sûrement – Ja elämä varmasti
Plus d’un million d’années – Enemmän kuin miljoona vuotta
Et toujours en été – Ja aina kesällä

Il y a plein d’enfants qui se roulent sur la pelouse – Siellä on lapsia jotka kierivät nurmikolla
Il y a plein de chiens – Siellä on koiria
Il y a même un chat, une tortue, des poissons rouges – Ja myös yksi kissa, kilpikonna ja kultakaloja
Il ne manque rien – Sieltä ei puutu mitään.

Nino Ferrer – Le Sud