Uuden vuoden lista

Vuosi on vaihtunut, onneksi. En tiedä, muuttuiko mikään kovin konkreettisesti tuon maagisen vuoden vaihteen jälkeen, mutta ainakin mielelle vuosiluvun vaihtuminen toiseksi merkitsee siirtymää kohti uutta alkua ja uusia toiveita. Uudenvuoden lupauksia en oikeastaan tee, mutta uusi vuosi on hyvä taitekohta miettiä, missä olen menossa ja mitä olen saanut aikaan. Vuoden viimeisenä päivänä otin siis vuoden ensimmäisenä päivänä kirjoittamani listan esiin, johon olin kirjoittanut vuoden tavoitteita. Mielessäni oleva tunne oli, että en varmasti ole saavuttanut paljoakaan niistä, onhan vuosi ollut niin eriskummallinen. Yllätyksekseni lähes joka kohtaan sain ruksin – tehty, tehty, hoidettu, melkein kokonaan tehty. Osa listaan kirjoittamista asioista oli tietysti melkoisen laveita ja ympäripyöreitä, mutta siltikin voin sanoa, että ei paha. Yllätys on positiivinen – monia hyviäkin asioita on vuoden aikana tapahtunut. Tämä on hyvä tapa kerrata omia saavutuksia – tai päivittää tavoitteita.

Vuoden ensimmäisenä päivänä otin sitten uuden tyhjän paperin esiin. Tähän tulisi uusi lista uudelle vuodelle. Edellisestä listasta innostuneena kirjoitan jo vähän selkeämpiä tavoitteita tälle vuodelle. Olen määrätietoisempi enkä mieti osatavoitteita tai miten tavoitteeseeni pääsen. Sen aika ei ole vielä. Tähän listaan kerään kaikki mahdolliset tavoitteet tälle vuodelle. Ensin ajattelen, että niitä ei ole paljon, mutta lopulta niitä tulee ainakin 25. Innostun, kun kerran pääsen vauhtiin. Jos tämä listojen ja asioiden muistiinkirjoittaminen toimii näin hyvin, mitäs tässä nyt kannattaa enää ujostella. Rohkeasti vaan kaikki mieleenputkahtavat asiat paperille.

Jäljelle jää enää itse eläminen. Loma on tehnyt hyvää ja väsymys alkaa hiljalleen väistyä. Olen nimennyt tämän vuoden terveysvuodeksi, sillä haluan lisätä omaa jaksamista ja hyvinvointia. Vuodet pienten lasten äitinä ovat jättäneet jälkensä. Ehkä nyt vihdoin jaksan parantaa tapani, syödä paremmin eli terveellisemmin ja lisätä kaikenlaista hyvinvointia. Olenkin kiitettävästi löytänyt uusvanhoja tuotteita täältä ranskalaisesta valikoimasta ja olen miettinyt, miten olenkaan kulkenut laput silmillä kuvitellen, että jotain tiettyjä asioita ei löydy Ranskasta. Kaikessa taitaakin olla kyse vain näkökulmasta ja siitä, mihin sen huomion kiinnittää. Tämän vuoden uusi tavoitteeni on lukea vähintään yksi uusi kirja per kuukausi. En muista, milloin minulla olisi ollut viimeksi aikaa lukea. Siitä täytyy olla yli 5 vuotta, nyt on siis korkea aika korjata tämä epäkohta. Katsotaan, kuinka se sujuu. Yritän lukea mahdollisemman monella kielellä – siis myös ranskaksi. Onkin uusi haaste tutustua vähän enemmän ranskalaiseen kirjallisuuteen ja toivottavasti löydän uusia suosikkeja, sellaisia kun minulla ei oikeastaan ennestään ole. Ranskalaiset rakastavat kirjoja ja lukemista, joten tarjontaa ei ainakaan pitäisi puuttua. Lukemisen lisäksi haluaisin yrittää vuoden aikana luovaa kirjoittamista ranskaksi. En tiedä, onko haaste liian suuri, mutta aion ainakin yrittää.

Kolmas iso tavoitteeni on tutustua uusiin lähikyliin. Jos ja kun etätyö jatkuu, on pakko keksiä uusia tapoja katkaista ja rytmittää päivä. Tunnen yhä jonkinlaisen etätyöväsymyksen mielessäni. On löydettävä jostain uutta keveyttä työpäiviin. Kevättä kohdin mennessä täytyy ja on hyväkin syy lisätä ulkoilua ja uusiin maisemiin tutustumista. Aion ottaa tavoitteeksi käydä kävelyllä tai jossain ulkona lounastauon aikana. Onnistuiskohan minun viikottain käydä vähintään yhdessä lähikylässä kävelemässä ainakin niin kauan kuin ravintolat ovat kiinni. Sitten voi lisätä vaikka lounaan osaksi ohjelmaa. Olen päättänyt myös kevään aikana vierailla viinitilalla. Olen jo hetken aikaa hautonut tätä ajatusta, sillä täällä maaseudulla on ihmeellistä seurata viinivuoden kulkua. Syksyn sadonkorjuun olen nähnyt, mutta en tiennyt, että sadonkorjuun jälkeen viinin oksat leikataan, ja vieläpä käsin, niin että jäljelle jää vain tynkä, josta uudet oksat sitten joskus keväällä kasvavat. Tämän olen siis itse ymmärtänyt elämää seuratessani, mutta olisipa kiva kuulla oikeasti, mitä viinin kasvatuksessa tapahtuu. Ehkä tämä onkin hyvä vuosi ottaa siitä selvää.

Vuosi alkaa, nyt olen valmis uusiin seikkailuihin. Tähän voisi kai jotenkin mukaillen sanoa: älä tule paha vuosi, tule hyvä vuosi. Toivoa täytyy olla ilmassa ja mielessä. Nyt vain eteenpäin. Tervetuloa kevät ja valoisammat päivät!

La vie est un long poème que l’on écrit soi-même. Maxalexis

Elämä on yksi pitkä runo, jonka itse kirjoitamme.Maxalexis

Jätä kommentti